Avainsana-arkisto: yhteiskuntatieteet

Palvelumuotoilusta vaikuttavuutta yhteiskuntatieteisiin

Miksi yhteiskuntatieteet eivät vaikuta yhteiskunnallisesti? Miksi yliopistoissa toimivat yhteiskuntatieteilijät eivät ole yhteiskunnan ja yhteisöjen kehittämisen kumppaneita? Olen vuosien varrella toistuvasti pohtinut näitä kysymyksiä ja pyrkinyt löytämään niihin potentiaalisia ratkaisusuuntia. Kyse on lähtökohtaisesti siitä, mitä arvostamme, minkälaisissa konteksteissa koemme toimivamme ja minkälaisia välineitä ympäristössämme on käytössä.

Perinteinen tiede sekä siihen liittyvät perusteelliset ja täsmälliset menetelmät perustuvat staattiseen käsitykseen todellisuudesta, jossa menetelmiä ja lähestymistapoja käyttäen saavutetaan modernin ihanne, perimmäinen käsitys luonnosta, jolla ei ole mitään tekemistä kulttuurin kanssa.

Samalla tavalla kuin valo voi ottaa sekä partikkelin että aallon muodot, yhtälailla maailmankatsomus voi olla staattinen tai virtaava. Jos tieteellistä maailmankatsomusta (ontologiaa) halutaan tarkastella virtauksen kautta, tarkastellaankin maailmaa, jossa perimmäisten totuuksien löytäminen ei ole mahdollista. Tämänkaltaisessa maailmassa pitää vain hypätä kulloiseenkin junaan, joka on menossa paikkaan, jota emme osaa ennakoida.

seppälän blogi
Staattinen ja virtaava todellisuuskäsitys vaikuttavat tapoihin, joilla ymmärrämme todellisuutta.

Mitä jos siis tieteilijöinä mietimme, tutkimme ja ymmärrämme niin kuin ennen, mutta samalla hyväksymme vajaavaisuutemme ja yrittäisimme myös tehdä enemmän? Yhteiskuntaan ja yhteisöihin vaikuttavaa sekä niitä auttamaan pyrkivää tutkimusta on tehty sosiaalipsykologian saralla toimintatutkimuksen nimikkeen alla jo Kurt Lewinin (1890-1947) ajoista asti. Lähestymistapa on noussut yleiseen tietoisuuteen viime vuosina muotoiluajattelun (design thinking) ja siihen perustuvan palvelumuotoilun myötä.

Muotoiluajattelussa voisi piillä mahdollisuuksia yhteiskunnallisesti vaikuttavampaan ja mukautuvampaan yhteiskuntatieteeseen. Palvelumuotoilun johtava arvo on, että halutaan auttaa jotain yhteisöä heidän kohtaamansa ongelman kanssa. Palvelumuotoiluprosessia kuvataan usein double diamond –mallin avulla. Uskotaan, että ongelmaa ei ymmärretä lähtökohtaisesti, joten niin kuin yhteiskuntatieteilijönä teemme, meidän pitää tutkia ihmisiä (research), joita ongelma koskee. Käytettävissä olevassa ajassa teemme parhaimpamme ongelman hahmottamiseksi ja pyrimme sen jälkeen määrittämään sen tarkemmin erityisesti ihmisten näkökulmasta, joihin ongelma vaikuttaa (insight).

Tämän jälkeen palvelumuotoiluprosessissa siirrytään ratkomaan ongelmaa yhdessä ihmisten kanssa, joihin ongelma vaikuttaa (ideation, co-creation), että saadaan tuotettua kontekstiin sopivia ratkaisuja. Ratkaisuvaihtojen hahmottamisen jälkeen tehdään nopeita ja halpoja prototyyppejä, joiden avulla testataan ratkaisun onnistuneisuutta. Prototyyppejä voidaan niiden edullisuuden vuoksi tehdä lukuisia, ja tämä mahdollistaa vaiheittaisesti tarkentuvien, kontekstiinsa parhaiten sopivien ratkaisujen kehittämisen kokeilukulttuurin avulla.

seppälän blogi2
Muotoiluajattelussa piilee mahdollisuuksia yhteiskuntatieteiden vaikuttavuuden ja mukautuvuuden lisäämiseen.

En ole kuullut Suomessa tehtävän muotoiluajatteluun perustuvaa yhteiskuntatiedettä, mutta toivon, että sen mahdollisuuksissa nähdään arvoa vaikuttavampien yhteiskuntatieteiden kehittämisessä.

Pääkaupunkiseudun yhteiskuntatieteilijät Pääsy ja YKA järjestävät ma 11.4. klo 17 YKAn toimistolla Uuden ajan ammattiliiton palvelumuotoilutyöpajan, jossa voi päästä kokeilemaan palvelumuotoilun menetelmiä ja kehittämään prototyyppejä sen suhteen, minkälainen voisi olla uuden ajan ammattiliiton rooli.

Pyydämme ilmoittautumisia sähköpostitse osoitteeseen palvelumuotoilu@paasy.info viimeistään pe 8.4., sillä työpajassa on tilaa enintään 20 osallistujalle.

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/689440834492700/

 

mikael seppäläMikael Seppälä

Kirjoittaja on YTM, KM, KTM ja palvelumuotoiluyrittäjä Fitforpurpo.se-yrityksessä.

 

Mainokset

Oikeilla raiteilla

Vuonna 1991 Porissa – kotikaupungissani – kuvattiin Veturimiehet heiluttaa -elokuvaa. Elokuva kertoo kahdesta lapsuusvuosinaan ystävystyvästä pojasta, ja heidän elämänpolkujensa erkanemisesta aikuistumisen kynnyksellä: toinen muuttaa opintojen perässä Helsinkiin, perustaa perheen, saa viran – toinen jää ”pämppäämään” kotikonnuilleen ja kokee lopullisen kohtalonsa katutappelun seurauksena. Tarina on jokseenkin stereotyyppinen, ja koko ”raina” jäikin lähinnä pikkupiirin suosioon.

Minua, lukion viimeistä luokkaa käyvää teiniä, elokuva kuitenkin puhutteli. Elettiin 90-luvun lamavuosia, ja vastaavia tarinoita oli osunut lähipiiriini. Noihin aikoihin kohtasin myös ensirakkauteni, jonka johdattelemana sukelsin yhä syvemmälle luokkakysymysten pariin. Lääkäriperheen kuopuksena opin tuntemaan yksinhuoltaja-torikauppiaan arkea, ja sitä, mitä tarkoittaa elää ”kädestä suuhun”. Poikaystäväni – kuten äitinsäkin – oli lämminsydäminen ihminen, jota nakersi kokemus huonommuudesta – se oli puolestaan vaikuttanut elämänratkaisuihin.

Noina vuosina minussa heräsi vahva yhteiskunnallisen vaikuttamisen halu. Eläin- ja luonnonsuojelukentän tunsin jo, mutta nyt keskiöön nousivat yhteiskunnalliset asiat – halu taistella eriarvoistumista vastaan ja ihmisoikeuksien puolesta. Aloin kiinnittää huomiota myös julkiseen keskusteluun, joka tuntui suorastaan yliolkaiselta sitä todellisuutta vasten, jota seurasin sivusta.

Jatka lukemista Oikeilla raiteilla

Gradut hyötykäyttöön myös yhteiskuntatieteissä

Iso-G saattaa monelle meistä tuottaa mielihyvää, mutta opinnäytetyöläisille toisinaan suurtakin tuskaa. Joillekin meistä tutkimusprosessi on helppoa kuin heinänteko talvella, mutta toisille gradu aikaansaa harmaita hiuksia ja unettomia öitä. Tuskaa ei lievennä se tosiasia, ettei vaivannäöstäsi ole juuri hyötyä muille kuin itsellesi.

Tilausgradujen suhteen tilanne on toinen, sillä rahallisen hyödyn lisäksi gradusta on iloa myös sen tilaajalle. Etenkin tekniikan alalla tilausgradut ovat arkipäivää – monet yritykset maksavat mielellään uudesta, heitä hyödyttävästä tiedosta. Tilanteen soisi olevan sama myös yhteiskuntatieteellisillä aloilla, sillä yhteiskuntahan yliopisto-opiskelumme pääasiallisesti kustantaa. Lisäksi tilausgradu myös motivoisi opiskelijaa ja antaisi edes jonkinlaisen deadlinen akateemisen vapauden maailmassa.

Suurin osa graduista tehdään ainoastaan pakon sanelemana. Prosessissa mennään yleensä molempien osapuolien, niin yliopiston kuin opiskelijan kannalta siitä, mistä aita on matalin: yliopisto saa rahaa valmistuneista opiskelijoista ja opiskelija pääsee kiinni ns. normaaliin elämään melko vaatimattomin ponnistuksin.

Jatka lukemista Gradut hyötykäyttöön myös yhteiskuntatieteissä