Harjoittelurumbasta ylijumalaksi eli kuinka saada koulutusta vastaavaa työtä?

Joitakin vuosia sitten valtiotieteellisen tiedekunnan speksissä oli kohtaus, jossa Zeus kyllästyi ylijumalan tehtäviinsä ja jätti ne Olympoksella korkeakouluharjoittelijana olleen valt.yo:n tehtäväksi. Harjoittelijan ensireaktio oli tietenkin ”Mitä, tämähän tarkoittaa sitä, että pääsen tekemään koulutustani vastaavaa työtä!”

Juttu jäi mieleen, koska se toi hyvin esille yhteiskunta-alan opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden kaksi ehkä suurinta huolenaihetta: ensinnäkin sen, löytääkö oman alan töitä (kenties jopa epäilyn niiden olemassaolosta), ja toisekseen työllistymistä edeltävät lukuiset harjoittelut. Siinä missä useiden muiden alojen opiskelijat ovat koulutustaan vastaavissa töissä jo kandivaiheessa, koostuu yhteiskunta-alalla monen graduvaiheenkin opiskelijan työhistoria vain minimipalkkaisista harjoitteluista. Ihmekö siis, jos toisinaan mielen valtaa epäilys oman tutkinnon työelämärelevanssista.

Liialliseen epätoivoon ei kuitenkaan kannata vaipua. On nimittäin syytä muistaa, että julkisella sektorilla ja järjestöissä toimivien harjoittelijoiden tekemä työ on useimmiten aivan yhtä vaativaa ja koulutusta vastaavaa kuin monilla muilla aloilla kesäisin ja opintojen ohessa tehtävät työt: suurin ero on tehtävänimikkeessä (ja sitä myöten maksettavassa korvauksessa). Harjoittelujen määrä ei johdu siitä, että yhteiskunta-alan opiskelija tarvitsisi poikkeuksellisen paljon harjoittelua työelämään päästäkseen, vaan siitä, että julkisella ja kolmannella sektorilla, missä alan työpaikoista suurin osa edelleen löytyy, ovat budjetit tiukassa ja halukkaita harjoittelijoita liiaksi asti. Siksi käytäntö on pikku hiljaa muodostunut nykyisenkaltaiseksi.

Ongelmat siis löytyvät enimmäkseen muualta kuin omasta alasta tai tutkinnon sisällöstä. Tätä osoittaa sekin, että vielä muutama vuosikymmen sitten silloiset valtiotieteilijäsukupolvet välttyivät nykyisenkaltaiselta harjoitteluputkelta. Opinnot tuskin olivat silloin yhtään nykyistä työelämärelevantimpia, työnantajien rahatilanne sitä vastoin parempi ja alan työvoimatarjonta vähäisempää.

Kirvestä ei siis kannata heittää kaivoon, vaan pyrkiä olemassa olevien epäkohtien ratkaisemiseen – niitäkin nimittäin riittää. Harjoittelurumba on jo itsessään pulmallinen monista eri syistä, jotka lienevät tuttuja sen läpikäyneille. Kannattaa myös huomata, että niillä sektoreilla, joilla harjoittelut eivät ole sääntö vaan poikkeus, työnantajat eivät välttämättä osaa arvostaa lukuisien harjoittelujen tuomaa kokemusta. Myös opintojen sisällöissä on varmasti parannettavaa, ja syytä on pohtia sitäkin, nopeutuisiko työllistyminen omalle alalle aloituspaikkoja vähentämällä. Näitä asioita (monien muiden lisäksi) puidaan myös piakkoin valmistuvassa liiton koulutuspoliittisessa ohjelmassa. Toivottavasti se auttaa ratkaisujen löytymiseen, vaikka tämä tarkoittaisikin sitä, että tulevat opiskelijasukupolvet joutuvat keksimään uusia vitsejä spekseihinsä.


ProfiilikuvaIlkka Tiensuu
Kirjoittaja on YTM Tampereen yliopistosta, viestintäasiantuntija Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa sekä liittovaltuuston ja koulutuspoliittisen toimikunnan jäsen. Ennen valmistumistaan hän teki pitkän uran opiskelijaedunvalvonnassa.

Lue myös:

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s